Etusivu » Ajankohtaista » Enäjärvipäivä 2019

Enäjärvipäivä 2019

kirjoittanut

kategoriassa .

Enäjärvi-päivä Sipilän rannalla

Enäjärvi-päivää vietettiin kolmannen kerran Sipilän uimarannalla, Suomusjärven Laidikkeella 6. heinäkuuta. Yhteensä parinkymmenen osallistujan voimin nautittiin kesäisestä, mutta melko pilvisestä eikä kovin lämpimästä iltapäivästä. Sadetta ei sentään juurikaan saatu, vaan grillaus ja kahvinkeitto onnistuivat ongelmitta. Sipilän ranta on osoittautunut varsin sopivaksi tapahtumien pitopaikaksi, koska rannalla on katos antamassa tuulen- ja sateensuojaa. Suomen heinäkuussa sekin voi olla tarpeen, kuten saimme todeta.

Paikalta on kaunis näkymä Enäjärven isolle selälle, ja samalla ollaan keskellä itäisen Varsinais-Suomen ikiaikaista maanviljelyskultuurimaisemaa Suomusjärven Laidikkeella. Laidikkeellahan on Suomusjärven ensimmäisen kirkon paikka. Historiatiedot kertovat, että Laidikkeen kylään rakennettiin Suomusjärven ensimmäinen saarnahuone vuonna 1635, ja että sen olisi rakennuttanut Laidikkeen Jusalan talon tytär Ursula.

Niinpä aiheeseen soveltui mainiosti kirkkovenesoutu. Tällä kertaa soutuun osallistui suomalais-ranskalainen kansainvälinen venekunta, joka terävin vedoin souti Terävän rannasta, ison selän yli Karjalohjan Mustlahdesta Laidikkeeseen. Mahtoi soutukokemus kirkkoveneellä olla melkoinen elämys ranskalaisopiskelijoille, jotka olivat Suomessa tutustumassa opintoihinsa liittyen luonnonläheiseen rakentamiseen ja elämäntapoihin.

Tapahtuman aikana käydyissä keskusteluissa otettiin esille, kuinkas muuten, kalastusasiat sekä järven vedenpinnan korkeus. Sovittiin, että nuottausporukka saadaan tulevana syksynä kasaan ja parin vuoden tauon jälkeen nuottaus toteutetaan yhdistyksen hankkeena. Yritetään ajallisesti yhdistää hanke tulevaan muikkutapahtumaan syyskuun lopulla. Nuottauksen toteutus tarvitsee vapaaehtoisia voimia, ja lupauksia osallistumisesta saatiin. Syksyn aikana saatiinkin molemmat tavoitteet täytettyä niin, että syyskuussa muikkutapahtumaan saatiin saalis ”ammattilaisvoimin”, ja muikun nuottauskin onnistui lokakuussa. Hieno juttu.

Pohjapadon toiminnan seurannasta sovittiin tarkemmin niin, että yhdistys seuraa pinnan tasoa padon kohdalla viikottain, ja tähän nimettiin saman tien myös vastuuhenkilöt. Myös tämä toiminta on nyttemmin aktiivisti käynnissä.

Enäjärvi-päivä oli sekä leppoisaa yhdessäoloa ja kuulumisten vaihtoa Enäjärven eri puolilta olevien asukkaiden ja mökkiläisten välillä. Koska yhdistyksen vuosikokoukset ovat uusien sääntöjen myötä siirtyneet pidettäväksi keväällä, on Enäjärvi-päivän tarkoitus jatkossa toimia järvemme vapaana tapaamis- ja keskustelufoorumina. Tapahtuman taival on vasta alussaan, ja sen sisältöä on varmasti kehitettävä, jotta saamme jäsenistöämme laajemmin mukaan osallistumaan tapahtumaan. Yhdistyksen hallitus on kiitollinen kaikista ideoista tämän yhteisen tapahtumamme kehittämiseksi!